Etsi

Koulutuspsykoterapia

Koulutuspsykoterapia

Hei, olen Hanna Tuominen, syntynyt v. -81. Pohjakoulutukseltani olen toimintaterapeutti (2008). Tällä hetkellä opiskelen ratkaisukeskeiseksi psykoterapeutiksi Itä-Suomen yliopiston ja Lyhytterapiainstituutin järjestämässä psykoterapeuttikoulutuksessa. 

Yli kymmenen vuoden työurani olen tehnyt erikoissairaanhoidon aikuispsykiatrian parissa. Näiden vuosien aikana olen kohdannut erilaisissa elämäntilanteissa olevia ja erilaisten mielenterveyteen liittyvien haasteiden kanssa kamppailevia ihmisiä. Erityisosaamistani ovat ahdistuneisuusoireista sekä tunnesäätelyvaikeuksista kärsivien hoito, johon olen käynyt vuoden mittaisen Dialektisen käyttäytymisterapian intensiivikoulutuksen. 

Terapeuttina vahvuuteni on vuorovaikutuksessa, jossa tärkeintä on läsnäolo, kuunteleminen sekä asiakkaan kunnioittaminen. Olen myös huumorintajuinen aktiivinen keskustelija. Luottamuksellinen ja turvallinen suhde terapeutin ja asiakkaan välillä on mielestäni tärkein tekijä asioiden eteenpäin viemisessä. 

Otan vastaan koulutuspsykoterapia-asiakkaita torstai iltaisin Ratcom psykoterapia- ja työnohjauspalveluiden tiloissa, osoitteessa Kauppakatu 8. Koulutuspsykoterapiaan voi hakeutua kuka tahansa itsemaksava asiakas ja käyntikerrat sovitaan asiakkaaan tarpeiden mukaan. Voit käydä siis kerran tai useammin, ihan miten itse haluat. Tapaamisen kesto on 45 minuuttia ja hinta käynnille 45€ ( alv 0%, veroton terveydenhuollon palvelu). Huomioithan, että koulutuspsykoterapia palveluistani ei saa Kela-korvausta kuin vasta valmistumiseni jälkeen.

Halutessasi tavoitat minut sähköpostilla terapiapalveluthannatuominen@gmail.com.